Smartius

PALVELUT

Riidanratkaisu

Me Smartiuksella uskomme, että paras riita on sellainen, joka jää kokonaan syntymättä – siis ainakin prosessitasolla. Paras lopputulos on neuvoteltu lopputulos. Konfliktinhallinta on toimintamme ytimessä. Pystymme palvelemaan asiakkaitamme parhaiten, kun ryhdymme toimeen jo erimielisyyden alkuvaiheessa. Näin voimme avustaa asiakkaitamme tunnistamalla syntyneet erimielisyyden aiheet ja ratkaisemalla ne proaktiivisesti ennen kuin asia etenee oikeudelliseen prosessiin saakka.

Tavoitteenamme on löytää oikea ratkaisu kunkin asiakkaan tilanteeseen, olipa kyse sitten konfliktinhallinnasta ennen riidan kärjistymistä, sovinnollisista neuvotteluista vastapuolen kanssa tai tarvittaessa ratkaisun hakemisesta oikeudenkäynnin tai välitysmenettelyn kautta.

Riidanratkaisun asiantuntijoillamme on yhteensä 35 vuoden kokemus kotimaisten oikeudenkäyntien ja välitysmenettelyjen hoitamisesta sekä riitojen hoitamisesta, joilla on kansainvälinen liityntä, kattaen useat toimi- ja oikeudenalat. Keskitymme erityisesti kaupallisia sopimuksia, yritysjärjestelyjä sekä yhtiö- ja työoikeuteen liittyviä riita-asioita. Työoikeuteen liittyvissä asioissa edustamme poikkeuksetta työnantajapuolta.

Aloitamme jokaisen toimeksiannon käsittelyn ymmärtämällä asiakkaamme liiketoiminnan, prioriteetit ja laajemman kaupallisen tilanteen. Tämä ymmärrys ohjaa tapaamme lähestyä jokaista yksittäistä riita-asiaa. Analysoimme tilanteen perusteellisesti, laadimme asiakkaan tavoitteisiin räätälöidyn selkeän strategian ja tarkistamme lähestymistapaamme jatkuvasti tilanteen kehittyessä, säilyttäen aina käytännöllisen ja liiketoimintakeskeisen näkökulman.

Olipa kyse sitten asiakkaiden auttamisesta riidan syntymisen estämisessä, varhaisessa puuttumisessa riidan mitigoimiseksi tai riidan ratkaisemiseksi, sitoumuksemme pysyy samana: tuottaa tuloksia, jotka tukevat asiakkaan liiketoimintatavoitteita mahdollisimman tehokkaasti.