Valitse sivu

Smartiuksen perustajajäsen Paula on toiminut yritysten lakiosastojen johtajana sekä ulkoisena juridisena neuvonantajana reilun 20-vuoden ajan.

Paulalla on laaja kokemus kaupallisista sopimuksista, IPR:stä, lisensoinneista, yhteistyöyrityksistä (joint venture) teknologiastrategioista, liiketoimintasiirroista ja yrityskaupoista sekä muusta yritysten yleisestä juridisesta neuvonnasta. Paulan neuvottelutaidot ovat hioutuneet lukuisissa liikeneuvotteluissa kansainvälisillä kentillä.

Paula on toiminut aiemmin lakiasianjohtajan ja compliance officerina autoteollisuudessa sekä tuuliteollisuudessa. Paulan aiempaan työkokemukseen sisältyy lisäksi työskentely merkittävissä asianajo- sekä lakiasiantoimistoissa kuten Castrén & Snellman ja Fondia. Paula toimi lisäksi Smartiuksen toimitusjohtajana perustamisista seuraavan kahden vuoden ajan.

Oikeustieteellisen tutkinnon ja varatuomarin arvonimen lisäksi Paula on suorittanut työyhteisösovittelijan koulutuksen.